Tornionlaakson Kesäsiika
-hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Tornionlaakson ainutlaatuisten
perinnekalastuskulttuurien vetovoimaisuutta. Tavoitteena on myös lisätä
tietämystä kalasta ja kulttuurisista erityispiirteistä alueen kalastajien,
asukkaiden, yrittäjien ja erityisesti nuorten parissa. Hankkeen avulla luodaan
edellytyksiä elävää kalastuskulttuuria tukevan Tornionjoen siikakannan
kestävälle hoidolle.
Tornionlaakson Kesäsiika on
ainutlaatuinen rajat ylittävä ja luonteva kokonaisuus Tornionlaakson luonnonvarojen
tutkimusta, kalastusperinteen tallentamista sekä niiden hyödyntämistä. Hanke
tukee kestävällä tavalla jokivarren elävöittämistä sekä sen tunnistamista
maailmanperintölistan potentiaaliseksi kohteeksi. Matkailun kehittäminen,
perinteiden ylläpitäminen ja kalakannan kestävä hoito kulkevat käsi kädessä.
Samalla modernit teknologiat tarjoavat uusia mahdollisuuksia sekä
kalantutkimukseen että perinteiden tallentamiseen ja hyödyntämiseen kuin myös
tietämyksen lisääntymiseen.
Paikallisista tarpeista lähteneen hankkeen valmistelu
on toteutettu Prosiika ry:n vetämänä talkootyönä yhdessä siian vaellusalueen
kalastajien, asukkaiden ja yritysten sekä asiantuntijakumppanien kanssa.
Hankkeen päähakija on Lapin ammattikorkeakoulu, jonka hakijakumppaneina ovat
Suomen Luonnonvarakeskus (Luke), Norrbottens Länsstyrelsen/ fiske-enhet,
Tornedalens Folkhögskola, Kukkolan Kalastusmuseo ja Haaparannan kaupunki sekä
Tornion kaupunki. Hankkeen yhteistyökumppaneina on Prosiika ry:n lisäksi laaja
joukko jokivarren kalastuskuntia, kyläyhdistyksiä ja matkailuyrityksiä molemmin
puolin rajaa sekä Tornionlaakson maakuntamuseo, Norrbottens museum, Maaseudun
sivistysliitto ja Rajajokikomissio, Tornionlaakson neuvosto, Övertorneå ja
Ylitornio.
Tornionlaakson Kesäsiika -hankehakemus on jätetty EU:n
Interreg Nord -ohjelman hakuun. Hankkeen toteutusaika on 12/2015 - 11/2018, ja
kulut ovat noin 1,4 m €.