Tiivistelmä

Tornionlaakson Kesäsiika -hanke on alisen Tornionlaakson perinnekalastuskulttuurien ja kesäsiian katoamisesta huolestuneiden tahojen yhteinen kehityshanke. Hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Tornionlaakson ainutlaatuisten perinnekalastuskulttuurien vetovoimaisuutta. Tavoitteena on lisätä tietämystä kalasta ja kulttuurisista erityispiirteistä alueen kalastajien, asukkaiden, yrittäjien ja erityisesti nuorten parissa. Hankkeen avulla luodaan edellytyksiä elävää kalastuskulttuuria tukevan Tornionjoen siikakannan kestävälle hoidolle.

Hanke tukee erityistavoitetta 3.1. ”Alueen kulttuuri ja kulttuuriperintö vahvistuu ja elävöityy” alueen asukkaiden ja etenkin nuorten parissa. Kulttuurin ja kulttuuriperinnön näkyväksi tekeminen, säilyttäminen, siirto ja soveltaminen tapahtuvat uusia teknologioita hyödyntäen. Myös kalakannan ja luonnonympäristöjen hoidon tietämys alueen asukkaiden, kalastajien ja tutkijoiden parissa lisääntyy.

Hanke on lähtenyt paikallisista tarpeista. Hankkeen valmistelu on toteutettu Prosiika ry:n vetämänä talkootyönä yhdessä siian vaellusalueen kalastajien, asukkaiden ja yritysten sekä asiantuntijakumppanien kanssa. Valmisteluun on osallistunut yli 200 henkilöä erilaisissa tilaisuuksissa ja työpajoissa.

Tornionlaakson Kesäsiika -hanke on ainutlaatuinen rajat ylittävä ja luonteva kokonaisuus Tornionlaakson luonnonvarojen tutkimusta, kalastusperinteen tallentamista sekä niiden hyödyntämistä. Hanke tukee kestävällä tavalla jokivarren elävöittämistä sekä sen tunnistamista maailmanperintölistan potentiaaliseksi kohteeksi. Hanke tuo myös uutta tietoa kalakantojen hoitoon osana valtakunnallista siikatutkimusohjelmaa. Hanke hyödyntää mm. hankkeissa aiemmin tuotettua materiaalia ja kerää paikallisten ihmisten, museoiden ja medioiden arkistosta materiaalia.

Hankkeen päähakija on Lapin ammattikorkeakoulu, jonka hakijakumppaneina ovat Suomen Luonnonvarakeskus (Luke), Norrbottens Länsstyrelsen/ fiske-enhet, Tornedalens Folkhögskola, Kukkolan Kalastusmuseo ja Haaparannan kaupunki sekä Tornion kaupunki. Hankkeen yhteistyökumppaneina on Prosiika ry:n lisäksi laaja joukko jokivarren kalastuskuntia, kyläyhdistyksiä ja matkailuyrityksiä molemmin puolin rajaa sekä Tornionlaakson maakuntamuseo, Norrbottens museum, Maaseudun sivistysliitto ja Rajajokikomissio, Tornionlaakson neuvosto, Övertorneå ja Ylitornio.

Hankkeessa uudistetaan Kukkolan kalastusmuseon näyttely rajat ylittäväksi ja laaditaan suunnitelman uudelle Tornionlaakson luontokeskukselle. Museon uudistamisessa hyödynnetään hankkeessa kerättyä materiaalia.

Toteutettava viestintäkokonaisuus parantaa kulttuurin kiinnostavuutta kohderyhmissä. Kehitettävät perinteisiin perustuvat elämyspalvelut puolestaan konkretisoivat kalastuskulttuurin tuomia sisältöjä Tornionlaakson matkailuelinkeinolle.

Siian kutunousu Tornionjokeen on viivästynyt kuukauden verran viimeisen 30 vuoden aikana ja keskikoko on merkittävästi pienentynyt. Hankkeen tutkimusosiossa  tunnistetaan siikakannan vaihteluun vaikuttavia avaintekijöitä. Tutkimuksessa yhdistetään uutta tutkimustietoa ja kalastajien hiljaista tietoa. Lisääntynyt tietämys luo edellytyksiä siikakannan kestävään vaalimiseen. Vaellussiika on Suomessa luokiteltu uhanalaiseksi, ja siksi tarvitaan tietoa päätöksenteon taustalle, jotta kalastus ja siikakulttuuri voisi jatkua kestävällä pohjalla. Tutkimustyö vastaa erityisesti maa- ja metsätalousministeriön siikatyöryhmän vuonna 2012 esittämiin vaellussiikaa koskeviin selvitystarpeisiin.

Hankkeen kulut ovat n. 1,3 m€. Hankkeen toteutusaika on 12/2015 - 11/2018. Rahoitukseen haetaan EU:n Interreg Nord ohjelmalta 65 %, ja kansallista vastinrahoitusta haetaan osin julkisilta rahoittajilta. Hankekumppanit ovat sitoutuneet omarahoitukseen, ja hankkeen toteutusalueen kalastuskunnat, kyläyhdistykset ja yritykset panostavat hankkeeseen noin 77.000 euroa. Lisäksi hankkeessa tehdään talkootöitä mm. erilaisten tapahtumien ja tuotantojen yhteydessä. Talkootyöt eivät näy kustannus- ja rahoituslaskelmissa.

Priorisoinnin perusteet, Interreg päätöskokous, kulttuuriympäristö
Priorisoinnin perusteet, Interreg päätöskomitea, luonto ja ympäristö

No comments:

Post a Comment