Kumppanuus

Hankeidea ja hankesuunnitelma on valmisteltu Prosiika ry:n vetämänä hankekumppaneiden sekä alisen Tornionlaakson kalastuskuntien ja yritysten yhteistyönä. Valmistelu on tapahtunut paljolti talkootyönä ja siihen on osallistunut yli 100 henkilöä useissa eri tilaisuuksissa ja työpajoissa, joissa esille tulleiden aitojen tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta hanke on muotoiltu.
Prosiika ry tarkoituksena on palauttaa vaellussiika Perämeren pohjukkaan laskeviin jokiin ja nostaa siika sille kuuluvaan arvoonsa, kohottaa yleistä tietoisuutta siiasta ja ainutlaatuisesta siian lippouskulttuurista sekä vaalia ja kehittää siian perinteistä kalastuskulttuuria.

Kalastajat ja kalastuskunnat ovat kiinnostuneet Tornionjoen siikakannan vaihteluun vaikuttavista avaintekijöistä ja edellytyksien luomisesta siikakannan elpymiselle saalismäärän, koon ja ajoituksen suhteen. Toisaalta toimijoita kiinnostaa yhteisten apajapaikkojen perinteisen kalastuksen järjestäminen, ylläpitäminen sekä nuorten saaminen mukaan toimintaan. Kalastuskunnat ovat sitoutuneet hankkeen merkittävään vastinrahoitukseen ja toimivat hankkeessa asiantuntijatahoina. Mukana on merkittävä määrä kalastuskuntia.

Jokivarren asukkaat ja kyläyhdistykset ovat eläneet symbioosissa kalastuskuntien kanssa ja kalastuskulttuuri on myös merkittävä osa niiden historiaa sekä perinnettä valtakunnan rajan molemmin puolin.  Hankkeen aikana edistetään vuosisatoja vanhaa rajan ylitse tapahtuvaa kanssakäyntiä tunnuksella Yksi kylä ja kaksi valtakuntaa.

Yhteistyö yritysten ja perinnekalastajien kanssa luo edellytyksiä perinnekalastukseen ja kalastuskulttuurin perustuvalle aidolle kilpailuedulle matkailuliiketoiminnassa. Kalastuksen ja kalastuskulttuurin pohjalta voidaan kehittää matkailulle elämys ja opastuspalveluita, tarinoita ja ruokatarjontaa. Hankkeessa on tarkoitus selvittää ja kehittää näitä mahdollisuuksia. Yritykset ovat hankkeen vastinrahoituskumppaneita.

Lapin ammattikorkeakoulu on merkittävä kulttuurisisällön tallentaja ja tuottaja sekä uuden teknologian soveltaja osana maakunnallista opetustehtäväänsä kulttuurin ja matkailun parissa. Sen lisäksi se on pohjoisen alueen merkittävin EU projektien hallinnoija. Lapin AMK on Tornionlaakson kesäsiikahankkeen päähakijakumppani, sisällöntuottaja sekä projektin hallinnoija että vastinrahoittaja.

Kukkolan Kalastusmuseon / Haaparannan kaupungin tavoitteena on laajentaa kalastusmuseon näyttelyä ja kehittää luontokeskusta koko Tornionlaakson kalastuskulttuuria ja luontoa kattavaksi. Hankkeessa tuotettu materiaali tukee tätä tavoitetta erityisen hyvin ja kalastusmuseo on tulevien Tornionlaakson kesäsiika kotisivujen ylläpitäjä. Haaparannan kaupungin tavoitteena on myös parantaa edellytyksiä matkailun kehittämiselle ja tukea imagoa perinnekulttuurin ja ympäristön vaalijana. Kaupunki osallistuu hankkeen Ruotsin puoleisen kalastuskulttuurin keräämiseen. Se on yksi merkittävä hankkeen hakijakumppani ja vastinrahoittaja. Tornionlaakson maakuntamuseo on tätä kautta hankkeen asiantuntijakumppanina.

Tornion kaupungin tavoitteena on parantaa edellytyksiä matkailuelinkeinon kehittämiselle ja tukea alueen perinnekalastuksen ja kalastuskulttuurin tallentamista ja hyödyntämistä sekä tukea imagoa perinnekulttuurin ja ympäristön vaalijana. Kaupunki osallistuu hankkeen Suomen puoleisen kalastuskulttuurin keräämiseen ja tallentamiseen. Lisäksi maakuntamuseon edustaja toimii hankkeen ohjausryhmässä asiantuntijajäsenenä, ja peruskoululaisille tarjotaan mahdollisuus osallistua hankkeen toimintaan. Tornion kaupunki on hankkeen hakijakumppani ja vastinrahoittaja.

LUKE (Luonnonvarakeskus) ja NB Länsstyrelsen Fiske-enhet ovat kiinnostuneet vaihtelevan siikakannan tutkimisesta Itämerenalueen suurimmassa poikasia tuottavassa Tornionjoessa. Uusien tutkimusmenetelmien ja teknologioiden soveltaminen kalatutkimukseen luo edellytyksiä myös laajempaan hyödyntämiseen.  Tornedalens Folkhögskolan on mahdollisuus kehittää kalastukseen ja joen suojeluun liittyvää osaamista. Kaikki kolme ovat hankkeen hakijakumppaneita ja vastinrahoittajia
Ylitornion ja Övertorneån tavoitteena on parantaa edellytyksiä matkailuelinkeinon kehittämiselle ja tukea kuntien alueen perinnekalastuksen ja kalastuskulttuurin tallentamista ja hyödyntämistä sekä tukea imagoa perinnekulttuurin ja ympäristön vaalijana. Molemmat kunnat ovat hankkeen vastinrahoittajia.

Tornionlaakson neuvosto on Torniolaakson kuntien yhteistyöelin, jonka tehtäviä ovat mm. Tornionlaakson vetovoimaisuuden lisääminen profiloinnin ja markkinoinnin avulla, Tornionaakson kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen elinkeinoelämän kehittäminen. Tornionlaakson neuvosto toimii hankkeen yhteistyökumppanina ja asiantuntijatahona.

Suomen ja Ruotsin välille on solmittu uusi rajajokisopimus, joka tuli voimaan 1. lokakuuta 2010. Samalla perustettiin uusi suomalais-ruotsalainen rajajokikomissio. Komissio edistää maiden yhteistoimintaa vesiasioissa, kehittää rajajokialueen ympäristöyhteistyötä sekä toteuttaa EU:n vesiin liittyvistä direktiiveistä johtuvia tehtäviä. Rajajokikomissio toimii hankkeen yhteistyökumppanina ja asiantuntijatahona jokivarren kalastuksiin ja vesiasioihin liittyvissä kysymyksissä, huomioiden myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä.

Kuntien koulut ja oppilaitokset saavat mahdollisuuden tutustuttaa opettajansa ja oppilaansa alisen Tornionlaakson kalakannan hoitoon, kalastukseen ja kalastuskulttuuriin. Koulujen ja hankkeen tavoitteiden näkökulmasta tämä toimii osana alueen kulttuuriperinnön ja identiteetin kehittämistä erityisesti nuorten parissa. Esimerkiksi Sigge siika kirjan hyödyntämisestä on koululaisten keskuudessa positiivisia kokemuksia.


Maaseudun sivistysliitto on toteuttanut aikaisemman Poukamahankkeen ja on Kesäsiikahankkeen asiantuntijakumppanina tehtävänsä mukaisesti

Toimintaan on sitoutunut osallistumaan rahoituksella ja mahdollisesti myös talkootyöllä lukuisa joukko kalastusosuukuntia, kyläyhdistyksiä ja yrityksiä, mm:
     Prosiika ry
     Kukkolan osakaskunta
     Kukkolankosken Siikakalastusyhtymä
     Karungin osakaskunta
     Korpikylän osakaskunta
     Kainuunkylän osakaskunta
     Alkkulan kalastuskunta
     Nuotiorannan kalastuskunta
     Armassaaren kalastuskunta
     Närkki-Tengeliö-Portimojärvi osakaskunta
     Kaulirannan osakaskunta
     Kuivakankaan kalastuskunta
     Pirkkiön osakaskunta
     Alavojakkalan osakaskunta
     Tornio-Muoniojokiseura ry
     Tornionjoen kalastusalue
     Nedre Vojakkala Skifteslag samfällighetsförening
     Kukkola Skifteslags Samfällighetsförening
     Karungi Skifteslags Samfällighetsförening
     Karungi fiskeförening Salmo salar
     Matkakoski Fiskeförening
     Vitsaniemi Skifteslags Samfällighetsförening
     Koivukylä-Päkkilä-Vitsaniemi Fiskeförening
     Meän Kukkolankoski ry
     Kukkolankosken Myllynpirtti
     Kukkolankoski Catering
     Kalaliike Haavi
     Hovilompolo
     Pohjolan Safarit –Nordic Safaris
     Hopeaseppä Jorma Smeds
     Kukkolaforsen Turist o Konferens
     Kukkolaforsen FC
     Hulkoffgården AB
     Ylitornion kunta
     Övertorneå kommun
     Maaseudun sivistysliitto (MSL)
     Hushållningssällskapet Norbotten -Västerbotten
     Suomalais – ruotsalainen rajajokikomissio
     Tornionlaakson neuvosto
     Kukkolan kyläyhdistys
     Karungin kyläyhdistys
     Karungi Hembygdsförening
     Vojakkalan kyläyhdistys
     Korpikylä Hembygdsförening
     Ylitornion Museo- ja kotiseutuyhdistys ry
     Pekanpään maa- ja kotitalousseura ry
     Armassaaren kylätoimikunta
     Kaulinrannan kyläyhdistys ry
     Tengeliön kyläyhdistys ry
     Tornionlaakson maakuntamuseo - Tornedalens museum
     Norrbottens Museum

No comments:

Post a Comment